Siitä onkin tovi, kun oon viimeksi blogia kirjoitellut.. Jälleen kerran aloitin, koska  yksinäisyys alkaa vaivata, ja on liikaa vapaa-aikaa.

Kävi nähkääs niin, että n. viikko sitten ajelin pyörällä kuntosalilta kotia päin, kun muhun törmättiin. Alamäkeä hurjaa vauhtia ajeleva kypärätön nuorimies tuli puskan takaa, ja vaikka kuin yritin jarruttaa niin sehän kuitenkin osui etupyörään (huonomminkin oisi voinut käydä), sillä seurauksella että mulla menee tasapaino ja otan jalalla vastaan etten kaatuisi. Tunsin viiltävää kipua koivessa, mutta jätin pyöräni ja lähdin tarkistamaan sen toisen vointia. Se oli kaatunut pahannäköisesti, mutta valitteli vain käsivarren haavojaan. Komensin poikaa käyttämään jatkossa kypärää, jos meinaa tolla tavalla kaahailla, jonka jälkeen otin pyöräni ja linkuttelin kilometrin verran kotiin.

Kotiovelle päästyä soitin kelloa, kun mieheni tuli avaamaan, purskahdin itkuun kivusta ja järkytyksestä, ja mies saatteli mut istumaan. Kerroin mitä oli tapahtunut, samalla kun nappailin särkylääkettä nassuun ja pidin kylmää polvella. Luulin että polvilumpio on taas käynyt pois paikoiltaan (tapahtunut kolme kertaa aikaisemminkin, 1,5 vuoden sissän) ja siksi kipu ja turvotus. Oli kuitenkin sen verran kivulias, että päätettiin lähteä Haartmanin sairaalaan päivystykseen.. Kohtalaisen odottelun jälkeen tapasin lääkärin, joka lähetti röntgenkuviin. Kuvien jälkeen lääkäri totesi ettei näe murtumaa, että olin oikeassa sijoiltaanmenon kanssa.

´Nukuin yöni  särkylääkkeiden voimin, ja aamulla ilmoitin työnantajalle sairalomastani (2vkoa). Kohta soi puhelin, puhelimen toisessa päässä edellispäiväinen lääkäri, joka sanoo että kuvissa näkyy sittenkin ehkä murtuma, pitäisi tulla TT-kuviin. Ja niinhän siinä kävi, tt-kuvissa  näkyi murtuma sääriluun yläosassa. Seuraavaksi töölön tapaturma-asemalle, leikkaustarpeen arviointiin. Pääsin kohtalaisen nopeasti tapaturma-aseman sänkypaikalle, jossa sain odotella pari tuntia lääkäreitä.. tai lääkäriopiskelijoita?? kovin epävarmoin ottein tutkivat jalkaa, myös kanssakäymisessä potilaan kanssa olisi ollut parantamisen varaa. Onneksi sain mieheni rinnalleni hieman myöhemmin ( Hän saattoi minut töölöön mutta joutui välissä käymään pasilan poliisilla hakemassa uutta oleskelulupaa. ). Iltapäivän edetessä tapaturma-aseman paikat alkoi täyttyä.. kamalinta oli sermien takaa kuunnella hoitajia potilaan ääressä "älä liiku, susta tulee valtavasti verta" ja samalla haistaa se veri. Lopulta joku päätti että mut otetaan osastolle. Osastolla 4 sainkin sitten viettää useamman päivän,koska epäonnisesti oli jo torstai. Odottelin siis nelosella magneettikuviin pääsyä 1,5 vrk, jonka jälkeen, lauantaina iltapäivällä hoitaja tuli kertomaan lääkäriltä uutisia, "polvi murtumaa lukuunottamatta kunnossa. Pistetään pari ruuvia, kunhan turvotus laskee". Siinä sitten lasketeltiin turvotusta myös sunnuntai ja maanantai-aamu. Ma-aamuna lääkärikierrolla sanottiinkin että magneettikuvien perusteella murtuman lisäksi löytyy repeämä polven kierukassa, eli myös sekin pitää korjata leikkauksella, eri leikkauksella kuin murtuma. Siinä kohtaa alkoi todella painaa viimeisten viiden päivän koettelemukset, ei todellakaan ollut herkkua olla kuuden hengen huoneessa, vierustoverina narkkari-kundi joka poltteli tupakkaa aina hoitajien ollessa poissa (mikä olikin suurimman osan päivästä). Puhumattakaan siitä kuinka tylyä hoitajien kohtelu oli, itse säästyin koska en juurikaan tarvinnut hoitajilta mitään (pääsin itse vessaan ja suihkuun jne.). Mutta pahaa teki kuunnella yhdenkin hitlerin valitusta, tää sairaahoitajaksi itseään nimittävä valitteli mun vierustoverille ettei hän ole mikään piika tässä sairaalassa (samalla kun vaihtoi sille vaippaa), vain koska se molemmat jalkansa murtanut narkkari pyysi jotakuta tyhjentämään pissa-astiansa. Myöhemmin illalla sama tyyppi hermostui vanhukselle, joka käsien tärinän vuoksi oli läikyttänyt iltapalamehut syliin.. halusi "takaisin omaan työhönsä, jossa sentään tervejärkisiä ihmisiä" :( teki mieli itkeä sen papparaisen puolesta. Saattoi olla, että tää hoitaja näki mun järkytyksen, koska seuraavat kaks päivää hän oli eeeeerittäin mairea kaikille.. olen itsekin hoitoalalla, joten ymmärrän kyllä paineet joita työ asettaa, ja se kiire ja pitkät päivät (osa hoitajista töissä 7-21, usemman päivän putkeen) toki kuluttaa ja syö hermoja, kuitenkin olen sitä mieltä ettei ammattilainen pura paineitaan potilaaseen vaan se kanava on jossakin muualla.

Anyways, takaisin asiaan, lääkärien siirryttyä seuraavaan potilaaseen, mulla tuli iso itku.. Hoitajat oli vielä jättänyt serminkin auki, joten mun paha olo ei varmasti jäänyt keneltäkään näkemättä.

Sitten tapahtui outoja.. Lääkäri palasi n. tunnin päästä ja sanoi kotiuttavansa mut, koska ortopedin mukaan murtuma on vähäinen ja mahdollisesti korjaantuu itsestään, samaten se kierukan repeytyminen. Kirjoitteli kipulääkereseptit, sekä sairasloman kolmeksi kuukaudeksi. Kontrolliaika viikon päähän. Onnellisena soitin miehelle, että nyt lähdettiin kotiin. Mies tuli kielikurssinsa jälkeen hakemaan <3 Kesken tunnin ei uskaltanut lähteä, oli saanut perjantaina haukut uudelta opettajaltaan, koska halusi lähteä aikaisemmin koulusta tapaamaan sairalassa makaavaa vaimoaan. Olis kuulemma pitänyt hankkia sille opettajalle kopio mun saikkutodistuksesta, jottei tulisi poissaolo-merkintää ja näin ollen kelan-etuuden menetystä siltä päivältä. Ymmärrän kyllä, ettei ole oikein olla pois kurssilta, ja silti nostaa kelan tukia, mutta nythän ei ollut kyse mistään lintsaamisesta.. kyse oli vain parista tunnista, suurimman osan päivästä mies oli ollut kurssilla.. no, oli miten oli.. ei se yhden päivän raha meidän taloutta kaada.

Kaikkein tylsintä tässä koko hommassa on se, että mun saikku on 6.9., ja mun määräaikaisuus päättyy 31.8. En mä ihan näin ajatellut työsuhdettani päättää, enkä varsinkaan omahoitaja-suhdettani nuoreen.. Suru tulee kun ajattelee että joutuu näin yllättäen kaiken jättämään. Olen ollut talossa 2,5 vuotta, ja kovin mielelläni olisin jatkanut jos sellaista olisi tarjottu. Voisin väittää että meidän tiimi on maailman paras, ja mulla tulee ihan mieletön ikävä niitä tyypejä, lapsista ja nuorista nyt puhumattakaan <3

voisin jatkaa vielä tästäkin, mutta ehkä olen vuodattanut tarpeeksi tälle päivälle..

ps. Lähettivät haartmanista kaksi laskua.. olen kyllä sitä mieltä, että se oli sen lääkärin moka ettei heti ekalla kerralla ymmärtänyt katsoa kuvia kunnolla eikä mun kuuluis siitä toisesta käynnistä maksaa...