Ai että kun kyrsii, nyt paloi vaimon hihat! Mieheni on harrastanut jalkapalloa koko ikänsä, ja tietysti heti suomeen muutettuaan etsi joukkeen jossa pelata. Pelasi koko edelliskauden maahanmuuttaja-painotteisessa 4. Divarin joukkueessa, halusi kuitenkin vaihtaa koska ei antanut riittävästi haastetta/ muuten vaan surkea pelistrategia. Mies löysi syksyllä toisen joukkueen,  jossa kerkes parit harkat käydä... tänään tuli sit stoppi sillekin, jotkut idiootit (ilmeisesti kateellisia miehen pelitaidoista) päättivät yksissätuumin ruveta taklaamaan.. mies sai muutaman kipeän osuman sääreen ennenkuin päätti jättää leikin kesken. Oli kuulemma hiukan hermostunut näihin kavereihin ja oli antanut palautteen kuulua, hyvä niin! Aamulla sitten lääkäriin tsekkaamaan vauriot, perkele jos saivat jotain rikki! Harmittaa miehen puolesta, sanoi että aikoo nyt ottaa vähän etäisyyttä lajiin. Sääli, se on hirmu hyvä ja nauttii pelaamisesta yli kaiken! Masentaa sen puolesta, että tollaiset kusipäät pilaa ilon.

Mulla oli tänään synttärit (tai siis eilen), mies herätti suudelmilla ja tuoreen kahvin tuoksulla ja kietoi ranteeseeni ihanan, kultaisen, timanttisen rannekorun ♡ ei pöllömpi lahja, harvoin vaan tulee tilaisuuksia käyttää :/ mies läks koululle, ja minä salille, sen jälkeen päikkärit.. illalla paistoin meille pihvit, lisukkeeksi miehelle ransikiksia, mulle parsakaalia ja porkkanoita, nam! Ja itse tehtyä tsatsikia tietenkin :) onnitteluja tuli pitkin päivää, lähinnä fb:n kautta. Yks oikea ystävä vaivautui laittamaan tekstarin, samaten sisko.. mietin, oisko tullut ainuttakaan onnittelua, jos fb ei muistuttais? Tuskin. 

Perjantaina törmäsin entiseen työkaveriin, kaveriin jota olin pitänyt melkeinpä jopa ystävänä. Se pyysi että lähdettäis maanantaina kahvittelee, kun sunnuntaina vielä kysyin asiasta, oli mieli muuttunut... sain epämääräisen selityksen jostain kiireisestä viikosta.. joo, haista paska, tunti mun kanssa kahvilassa onkin aivan liikaa. Vituttaa... etenkin se että yleensä mä olen kaverisuhteissa se aktiivinen osapuoli, joka kutsuu kahville/shoppailemaan/ syömään.. mulle tulee aina sellainen olo että mulle jotenkin armosta/säälistä suodaan tuo aika. Tuokin työkaveri vois olla paljon huonomassa valossa, ellen mä olis pitänyt sen puolia, sillon kun se taloon tuli. Aika moni piti sitä ärsyttävänä besserwisserinä, mutta mä toivotin tervetulleeks, esittelin talon tavoille ja toimin olkapäänä kun todellisuus iski päin näköä. Muutenkin ilmapiiri siellä oli sellainen, ettei uusista oikein tykätty, eikä haluttu. Koettiin kauheen vaivalloiseks se uuden ihmisen perehdyttäminen. Mä en oo sellaseen sisäsiittosuuteen jaksanut mennä mukaan, vaan toivotan aina uudet ihmiset lämpimästi tervetulleeksi. no, ihan sama, en aio olla ko. Tyyppiin enää yhteydessä, tulee vaan paha mieli.

Nyt taas yövuorossa, ens kuusta alkaen näitä oiskin sit hiukan enemmän, kun yhdellä tiimikavereista loppuu työt.. oli nukahtanut yövuoroon :/ auts, paha moka. En sen tarkemmin tiedä, oliko sen oma päätös jättää nää työt, vai pomon? Jatkossa yöt siis jakaantuu kahden ihmisen kesken, mun ja mun kaiman :) toistaseks se on ihan ok, mutta jos raskaudun niin voi olla vähän hankalaa tuo valvominen? Noh, sen näkee sitten, kuinka pahat raskausoireet saan... sen mitä kerkesin edellisestä kokea, oli kyllä ihan muuten ok mutta väsytti ihan pirusti, olisin voinut vaan nukkua ja nukkua.. liian pian ne oireet kuitenkin katos, silloin arvelin jo jonkin olevan pielessä, mutta ei vaan tullut mentyä yksityiselle ultraamaan, aateltiin että sekin satku voidan säästää vauvaa varten. Ens kerralla (inchallah) mennään heti jos yhtään tuntuu siltä.

6 tuntia vuoroa jäljellä, mitähän tekis seuraavaks? Työn alla edelleen kaulaliina, ehkä jatkan sitä... ja juon kupin kahvia! Etten mä vaan nukahda ;) ei, vaikka miten väsyttäis niin en usko että pystyisin töihin nukahtamaan, sen verran kova luonne.. eihän nyt NUKKUMISESTA makseta liksaa.